Puutarha Timo Juntti
Olemme 1960-luvulla perustettu kurkun viljelyyn erikoistunut kauppapuutarha ja mikä tärkeintä, pieni perheyritys, jolla yli 50 vuoden kokemus puutarhaviljelystä. Isältä pojalle periytynyt kokemus yhdistettynä intohimoon antaa erinomaisen alustan laadukkaalle työlle ja mahdollistaa erinomaisen lopputuloksen. Lisäksi tämä antaa meille mahdollisuuden keskittyä myös pieniin yksityiskohtiin ylläpitäen korkeaa laatua koko tuotantoketjussa.
Puhtaasti kotimaista
Kurkkua viljelemme nykyisin Kaarinan Piikkiössä Varsinais-Suomen vehreissä maisemmissa. Uudet modernilla teknologialla varustetut kasvihuoneemme antavat kurkun viljelylle erinomaisen ympäristön ja takaavat erinomaisen kurkun kasvun ja laadukkaan sadon.
Vihreämpi maku
Uskomme puhtaasti, että luontoa kunnioittamalla tuotanto- sekä toimitusketjussa saavutamme mahdollisimman raikkaan ja maukkaan lopputuloksen. Puhdistammekin kaikki ylikasteluvedet biologisesti ja käytämme uudelleen kasteluvetenä sekä myös kurkkuja poimitaan edelleen käsityönä päivittäin tasaisen laadun saavuttamiseksi.
Maukasta lähiruokaa
Me nautimme ja olemme ylpeitä työstämme ja siksi meille on kunnia-asia tuottaa suomalaisille kuluttajille puhdasta, raikasta ja maukasta lähiruokaa.